Kaunis Maa Ry:n esittely

Kaunis Maa ry on perustettu 1999 pirkanmaalaisten luontoyhdistysten toimesta.

Kaunis Maa ry on vapaaehtoisen luonnonsuojelun kanava, joka pyrkii saattamaan yhteen maanomistuksen, asiantuntemuksen ja luonnonsuojelun edut.

Rahasto edustaa monipuolisesti eri kansalaispiirejä ja toimii koko Pirkanmaalla.

Yhdistys täydentää olemassa olevaa julkista luonnonsuojelun järjestelmää tekemällä sopimuksia erityisesti pienistä luontokohteista; niiden luontoarvojen hoitamiseksi, säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Yhdistyksen asiantuntijat tutkivat tarjotut kohteet ja ehdottavat kussakin tapauksessa sopivan toimintatavan. Tarkoituksena on auttaa maanomistajia tai maanomistajien yhteisöjä ylläpitämään sellaista luontoarvoa, jonka olemassaolosta kuuluu kiitos useille sukupolville. Yhdistys pyrkii varojensa puitteissa suurimpaan mahdolliseen vaikuttavuuteen. Se ei kuitenkaan osta maata.

Toimittuaan taloudellisesti ja toiminnallisesti itsenäisenä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin osana nimellä Pirkanmaan luonnonsuojelurahasto, rahasto käynnisti kesällä 2009 rekisteröitymisen itsenäiseksi yhdistykseksi. Samalla yhdistys vaihtoi nimensä täsmällisemmin toimintatarkoitusta ilmaisevaksi Kaunis Maa ry:ksi. Rahasto-nimi antoi liian suureellisen kuvan toimintaideasta.Yhdistyksen avulla yksittäiset ihmiset, perikunnat ja yritykset voivat ottaa kantaa ja saada aikaan toimintaa tiettyjen luontokohteiden säilyttämiseksi.

Kaunis Maa ry toimii tarjotakseen mahdollisuuden yksityiseen luonnonsuojeluun, vapaaehtoisuuden pohjalta. Jos maanomistaja haluaa säilyttää kappaleen arvokasta luontoa, yhdistys voi tukea hanketta arvioimalla kohteen luontoarvoja. Varojensa puitteissa yhdistys voi tukea hanketta taloudellisesti, ilman omistusoikeuden siirtymistä. Kaunis Maa ry ei siis osta maata.

Yhdistykseen yhteyttä ottanut maanomistaja tekee itsenäisen luonnonsuojelupäätöksen yksilöllisen ratkaisumallin pohjalta: esimerkiksi sitoutuu määräajaksi tai pysyvästi kohteen suojeluun tai tiettyihin toimenpiteisiin perinnemaiseman ylläpidossa. Yhdistys korvaa sovitulla ja kohtuullisella tavalla toimintaa, jota tarvitaan harvinaisten luonnonarvojen ylläpitämiseksi. Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia yksityisiltä ihmisiltä ja perikunnilta, yrityksiltä ja yhteisöiltä. Saadut varat yhdistys kanavoi edellä kuvattuun toimintaan.

Näin Kaunis maa ry toimii tarpeelliseksi koettuna asiantuntevana välittäjänä lahjoittajien ja luonnonarvojen haltijoiden välillä. Yhdistys kanavoi saamansa varat mahdollisimman vaikuttavasti kohteisiin, jotka ovat esimerkiksi pienuutensa tai erikoisuutensa takia virallisen suojelujärjestelmän ulkopuolella. Tiettyyn kohteeseen saadut lahjoitusvarat käytetään sovittuun tarkoitukseen täysimääräisesti. Yhdistys toimii itsenäisesti, talkoopohjalta, ilman palkkioita vapaaehtoisin asiantuntijavoimin. Yhdistyksen hallituksessa on asiantuntemusta ekologiasta, metsätaloudesta, luomumaataloudesta, perinnebiotoopeista, riistanhoidosta, ekohistoriasta sekä juridiikasta. Yrityksille ja yhteisöille yhdistys antaa mahdollisuuden oman nimikkokohteen valintaan yrityskuvan mukaisesti. Kohdetta arvioidessaan yhdistys auttaa kohteen arvojen tunnistamisessa.

Jos tiedät mitä tarkoittavat niitty, keto, suppa, suo, kelo, horha, noro, kaskiraunio, kiviaita, lehto, luhta, soraikko, lampi, ankko, allikko, paljakka, paahderinne ja hallitusti hoitamaton piha, olet riittävästi selvillä siitä, mitkä on Kaunis Maa ry:n tarkoitus.

Kaunis maa ry:n toiminta­idea on maaseudun kulttuuriin sovitettua
luonnon­suojelua

Annilanniemen rantalaitumen lihakarjaa laiduneläiminä
  • Kaunis Maa ei edistä suojelua omistajan tietämättä
  • luonto-arvoja omaavaa maata ei osteta, vaan käytettävissä olevat varat käytetään tehokkaimmalla tavalla luonnonarvoja ylläpitävän toiminnan tukemiseen
  • tuemme omistajan ylpeyttä ja tietoisuutta luontoarvoista, koska kohteet ovat olemassa/säilyneet maanomistajan ratkaisujen seurauksena
  • yhdistys tekee tässä tarkoituksessa useampivuotisia, pieniä määräaikaisia hoitosopimuksia tasoltaan 75 – 400 e/v ja tuottaa samalla kohteesta tietoa sen omistajalle
  • yhdistys toimii talkooperiaatteella eikä hallintoon käytetä kartutettua rahaa
  • yhdistys tekee kerran vuodessa kesällä kaikille avoimen retken johonkin maaseudun kiinnostavaan kulttuurimaisemakohteeseen:
    retkillä käyty mm. Hartolassa, Paimiossa, Pälkäneen Luikalassa ja Lempäälän Ahtialanjärvellä.
  • yhdistyksellä on kotisivut kaunismaary.fi, joilla sivuilla on toiminnan esittelyn ohella mm. vinkkejä omakotiasujan ja maalla-asujan tontilla tapahtuvaan luonnonhoitoon.
  • Yhdistys on kohdesopimusten lisäksi toteuttanut Pohjois-Pirkanmaalla Leader-rahoitetun perinnebiotooppihankkeen, järjestänyt Ikaalisten Vatulanharjun paahderinteen kulotuksen, rahoittanut parkanolaisen Teerinevan riekkosuon entistämistä, järjestänyt luontoaiheisen valokuvauskilpailun, toiminut Tuomarlan luomutilan laidunten (Valkeakoski/Sääksmäki) väliaikaisena pro forma hallinnoijana sekä istuttanut jalopuumetsikön (tammi-jalava) Helsinki–Tampere moottoritien varrelle Lempäälään. Uusimpana toimena voi mainita yhteydet valtakunnallisen Luonnonperintösäätiön ketoalueiden hoitoon.

Esimerkkejä mainituista pienistä luontokohteista

  • Kulleroniityn rinneleton aitaus Teiskossa
  • Lammaslaidunketo Orivedellä
  • Ketoalueen laidunnusopimus (hevoset) Eräjärvellä
  • Siuron palosirkka-alueen pito avoimena Nokialla
  • Kuivasjärven petolintuhanke Parkanossa
  • Kuukkelireviiri Pohjois-Pirkanmaalla
  • Ahveniston laidunalue ja kiviaita Ylöjärvellä
  • Ylöjärven Ilmarinjärven lintutorni (tuki)
  • Tampereen Iidesjärven rantojen raivaus (tuki)
  • Kulleroesiintymät Luopioisissa
  • Myllyojan kutusoraikko Ylöjärvellä (talkoot)

Suunnitelmat vuodelle 2025

Vuoden 2025 suunnitelmissa yhdistyksellä on julistaa uusi haku pienten arvokkaiden luontokohteiden löytämiseksi. Kohteet arvioidaan ja sopivien kanssa tehdään sopimus, jolla tuetaan kohteen hoitoa niin, että sen luontoarvot säilyvät. Uusien kohteiden haku alkaa tiedotuskampanjalla.