
Luonnonsuojelun käytännön toteuttaja
Haluaisitko tietää mitä erityisiä kasvi-, lintu-, tai sieni-, tai hyönteislajeja kohteellasi on, ota yhteys Kaunis Maa ry:hyn. Asiantuntijoidemme avulla voimme kartoittaa kohteen luontoarvot ja kohdentaa hoitotoimenpiteitä siten, että uhanalaisten lajien elinympäristöt säilyvät tai niitä voidaan lisätä.
Suojelu- ja hoitosopimuksen mukaisesti maanomistaja saa pienen rahallisen korvauksen sekä sitoutuu hoitamaan kohdetta hoitosuunnitelman mukaisesti. Kohde suojellaan määräajaksi, ja sopivia kohteita ovat erityisesti keto- ja niittyelinympäristöt, vanhat hakamaat, pienialaiset lehdot sekä rehevät korvet tai lähteiköt.
Voimme osoittaa rahoitusta myös pienialaisten kulotusten järjestämiseen tai lähteiden kunnostamiseen tai esimerkiksi liito-oravan tai petolinnun pesimäympäristön suojeluun. Mikäli kohteen suojelulle on lakiperusteinen määräävä suojeluvaade, tai kohteelle on saatu jo jotakin muuta tukea, rahoitusta voidaan käyttää kohteen suojeluvaikutuksen laajentamiseen.

Toteutuneita sopimuskohteita
- Kulleroniitynrinneleton aitaus Teiskossa
- Lammaslaidunketo Orivedellä
- Ketoalueen laidunnusopimus (hevoset) Eräjärvellä
- Siuron palosirkka-alueen pito avoimena Nokialla
- Kuivasjärven petolintuhanke Parkanossa
- Kuukkelireviiri Pohjois-Pirkanmaalla
- Ahveniston laidunalue ja kiviaita Ylöjärvellä
- Ylöjärven Ilmarinjärven lintutorni (tuki)
- Tampereen Iidesjärven rantojen raivaus (tuki)
- Kulleroesiintymät Luopioisissa
- Myllyojan kutusoraikko Ylöjärvellä (talkoot)