Keto, kiviaita, linnut ja kalat, ötökkähotelli ja etanatorjunnan niksit
Kaipaatko pihaasi ketoa?
Jokainen voi ylläpitää tai jopa rakentaa asuinpaikkansa monimuotoisuutta. Vaikka pihalla olisikin säännöllisesti leikattavan nurmikon alue, kannattaa pihan kivisenpi ja karumpi alue säästää kedoksi.
Usein tuollaisessa paikassa on tallella ketokasvillisuuden siemenpankkia, joka elpyy kun pintaa varovasti käännellään esimerkiksi puutarhatalikolla ja lapiolla. Samalla voi kitkeä juolavehnää ja voikukkaakin. Mitä karumpi ja vähäravinteisempi on maa, sen paremmin ketokasvit viihtyvät.
Siemenpankin vaivaaminen voi tuoda myös myönteisiä yllätyksiä. Pihakedon kasveja ovat esimerkiksi taskuruoho, päivänkakkara, ketoneilikka, keltamatara, mäkikuisma, särmäkuisma, neidonkieli, kissankello, kurjenkello, arokellukka, kumina, pukinjuuri, purtojuuri ja kultapiisku.
Apilat ja virnat viihtyvät hiukan ravinteisemmilla avoniityillä. Jos paikalla ei ole kedon siementäkään, sellaisen voi lupaa ensin maanomistajalta kysymällä, luoda siirtämällä muutaman neliön alueelta 5 cm paksuudelta pientareen tai kedon pintamaata. Joskus tällaisen kerroksen voi pelastaa rakennettavan talon paikalta.
Molemmissa tapauksissa saa pihaansa tuoduksi siemenpankin ja mukana seuraa myös tarpeellisia maaperäsieniä. Tällainen siirretty ketokerrostuma levitetään mahdollisimman karun moreenimaan päälle. Missään tapauksessa siihen ei saa tuoda muuta ajomaata tai ns. kompostoitua puutarhamultaa.
Voit myös syksyllä elokuun loppupuolella kerätä mieleistesi ketokasvien kypsia siemenkukintoja ja heitellä ne kedolle. Voit myös siirtää kasveja juurineen, varsinkin tienpenkoilta.
Huomaa, että koskeaan ei saa ottaa jonkun esiintymän kaikkia kasveja, vaan aina pitää jättää suurin osa kasveista alkuperäispaikalleen.
Jos käytät kaupasta saatavia siemenseoksia, varmista, että ne ovat suomalaista eikä esimerkiksi skoonelaista alkuperää. Kun ketosi alkaa kehittyä, sitä pitää hoitaa niittämällä.
Ensimmäinen niitto tehdään ennen juhannusta kun voikukka kukkii runsaimmillaan ja ei vielä tuota “laskuvarjosotilaita”. Niitto tehdään ylimalkaisesti ja kasvimassa kerätään pois kompostoitumaan.
Toinen niitto tehdään heinäkuun lopulla tai elokuun alussa kun kukkiminen on ohi. Niitetty kasvisto saa olla pari päivää sijoillaan, jolloin siemenet heltyvät kukkaperistään ja putoavat maahan. Tätä voi vielä tehostaa “pieksemällä” kasvinvarsia. Tämäkin kasvimassa kerätään pois ja kompostoidaan.
Jos kedolle on tullut liikaa heiniä, on niiden röyhyt ja tupsut leikattava ennen toista niittoa. Kätevintä on tehdä tämä isoilla keittiösaksilla, joilla leikataan pois pelkät heinien latvat. Näin torjut ennalta heinittymistä. Kedon haravointikin on tarpeen.
Runsaat määrät puiden lehtiä parantaisivat kyllä maata, mutta varsinaiset ketokasvit joutuisivat vaikeuksiin.
Keväällä riittää ylimalkainen pudonneiden oksien poiskeruu. Kaiken kaikkiaan pihakedon ylläpito vastaa saaristoniityn hoitoa.
Kiviaidan teko omalle tontille
Traktorikaivuri on tällaisessa työssä suureksi avuksi. Se siirtelee isommat kivet halutulle linjalle niin, että kivien laakeat pinnat tulevat ulospäin. Kiviaita saisi olla metriä korkea ja toista metriä leveä, lievästi ylöspäin kapeneva. Kun kaivurilla on näin rakennettu aidan raakarunko, aletaan aitaa täyttää piennemmillä kivillä, joita oikein asettelemalla saadaan sivujen koloset umpeen. Kaikista pienimmät kivet ladotaan aidan keskelle. Näin säädetään aidan korkeus valituksi. Aivan ylimmäksi pitäisi valita litteitä ja laakeita kiviä, jotka luovat karkeasti pöytämäistä pintaa.
Käytännössä jokaisen kiviaidan rakentamiseksi pitää rahdata kiviä muualta. Niitä kyllä saa, kunhan kysyy luvan. Kiviaita paranee vanhetessaan kun siihen iskostuu jäkälää, sammalta ja usein maksaruohoakin. Niitä voi tuoda pieniä määriä muualta ja istuttaa kiven pinnalle vaikkapa piimän avulla. Vesikin riittää. Nämä koloniat kyllä kirjovat kiviaidan ajan mittaan.
Jos aitaan pesiytyy heinää tai pensaita tai puuntaimia, ne pitää poistaa.
Pihamaan linnunpöntöt
Netissä on monia pöntönrakennusohjeita. Pienessäkin pihapiirissä voi olla useita pönttöjä, kunhan lentoaukko on eri kokoa. Suuntaa pönttö pois keskipäivän auringosta, jottei se kuumene liiaksi.
Äläkä masennu, kaikkiin pönttöihin ei aina pesitä, mutta niitäkin käytetään yöpymissuojana.
Jos sinulla on omaa metsää, on sen pöntötys vapaata. Kannattaa kokeilla myös varpus-, helmi- lehto- ja viirupöllön pönttojen sijoittamaista peltoaukeiden reunametsiin.
Rakenteellisesti talousrakennuksen, autotallin tai liiterin päätyyn rakennetut pöntöt ovat vähemmän oivallettu mahdollisuus. Jos koteloit räystään altapäin ja lisäät sopivasti poikkipuita, saat helposti osastoitua joukon umpinaisia pesälaatikoita.
Kun sitten poraat tuulilautaan reikiä samalla tavoin kuin linnunpönttöön, saat sopivia siivekkäiden asumuksia eri lajeille. Lattia on vino, mutta se ei lintua haittaa. Voit tätäkin epäkohtaa tasoittaa töpöttelemällä päätylaatikoihin lastua ja purua. Tällaisesta pesätyypistä pitävät erityisesti kottaraiset ja tervapääskyt. Mitoita siis ylimmät lentoaukot niiden mittojen mukaan.
Maalaistalojen pihapiirit ovat yleensä isompien peltoaukeiden laidalla ja siten tuulihaukan potentiaalisia pesimäpaikkoja. Vaikka tuulihaukkojen pesälaatikot on toistaiseksi sijoitettu latojen päätyihin, voi niitä kokeilla myös pihapiirin suurten rakennusten päätyihin, kunhan suuntana on laaja peltoaukea.
Latojen kadotessa pitäisi kokeilla myös sitä, että tuulihaukan pesä sijoitetaan tätä varten pystytettyyn puhelinpylvääseen, jossa latoa markkeeraa pieni katettu päätykolmio.
Huomaa, että tuulihaukan pesälaatikko pitää täyttää melkein aukon laitaa myöten mudan ja purun märällä seoksella.
Purotaimenen kutusoraikko
Jos arvelet, että kotiseutusi puroissa on luontaista taimenkantaa, ota yhteyttä Pirkanmaan kalatalouskeskukseen. Se auttaa myös kutusoraikon suunnittelussa.
Kutusoraikko tehdään kovalle pohjalle, vahvasti virtaavaan puron kohtaan, joka luultavasti on aikojen saatossa perattu ylempien maiden kuivattamiseksi.
Kutusoraikko rakennetaan sorasta seulotuista kananmunien kokoisista pyöreistä kivistä. Sellaisen rakentaminen ei siis vaikuta puron vedenkuljetuskykyyn tai yläpuoliseen vesitalouteen.
Maanomistajan myötämielisyys on kaikissa tapauksissa hankkeen eteenpäin viennille välttämätön ehto. Soraikon sijainti on syytä pitää salassa, sillä purotaimen kiinnostaa ihmisiä liikaa.
Kutusoraikon rakentamisessa tarvitaan traktoria peräkärryineen, kottikärryjä soran kärräämiseen ja vanerikaistaleita kärryuran alle. Sekä luotettavia talkoolaisia, joita voi kysyä myös Kaunis maa ry:n kautta.
Ötökkähotelli
Helpoimmin toteutettava ötökkähotelli muistuttaa kaukaa katsoen linnunpönttöä. Siinä on katto, seinät ja satoja erilaisia porareikiä tai pillejä. Jos ötökkähotellin yläosa on piirua, esimerkiksi 125 x 125 x 125 mm, poraa siihen läpimitaltaan eri kokoisia, syviäporareikiä. Niin monia kuin mahtuu. Älä kuitenkaan poraa läpi. Ötökkähotellin alaosan muodostaa ”tyhjä linnunpöntön puolikas”. Täytä se tiivisti karhunputken, koiranputken ja järviruo’on pätkillä. Kokeile muitakin luonnon omia putkia. Olennaista on, että jokaisen putken pää on luonnon itsensä muovaamalla tavalla umpinainen n.s. nivelpää. Kunkin röörin asukas kittaa, pussittaa tai koteloi oviaukkonsa umpeen. On myös tärkeää, että nämä putkenpätkät tukevat toisiaan
tiukasti, ettei sää ja tuuli heikennä hotellia. Kun ötökkähotelli vanhenee, voi putket korvata uusilla karhunputken pätkillä.
Kaupat myyvät silmää miellyttäviä ötökkähotelleja. Jostain syystä ne ovat median suosiossa. Kokemus kuitenkin osoittaa, että hyönteiset eivät niitä hyväksy. Älä osta sellaista. Joudut vain selittelemään autiota hotellia ja koko homman ideaa.
Etanoiden luonnonmukaisiin vihollisiin kuuluvat ankat. Jos haluaa kokonaan eroon etanoista, kannattaa hankkia ankkapartio. Ankat etsivät kaikki etanat. Ankkoja voi kysyä vuokralle tai hankkia ihan omaksi. Pirkanmaalla on ollut nokialainen yrittäjä, joka vuokrasi ankkoja etanantorjuntaan. Ankkoja voi hakea vuokralle tai ostaakseen www.eläin.fi –sivujen kautta.
etanantorjunnan niksejä
Espanjansiruetanoista, mustapääetanoista ja kotoisista lehtokotiloista on tullut puutarhojen riesa. Tuhatkin etanaa pystyy syömään uskomattoman paljon kasvimassaa. Jos et tee mitään, tulee pihastasi etanankasvattamo. Sinulta menee kesäpihan onni ja kohta naapureiltasikin.
Vanhan kansan talonpoikien luonnonmukainen ja halpa keino etanoiden suurinvaasion torjumiseksi oli suojata alue 10 cm leveällä, pari senttiä paksulla tuhkavanalla. Etanat ja kotilot eivät tällaista tuhkavanaa ylitä, koska tuhkan lipeä polttaa niiden ihoa.
Jos sitten etanakanta on päässyt iskeytymään tontille, on syytä aloittaa etanoiden sinnikäs poispoiminta heti keväästä. Etanat poimitaan maasta grillipihdeillä (potentiaalisen tautivaaran takia) – ja poistetaan päiviltä lyömällä ne kuoliaaksi esim. vasaralla. Maassa ei saisi olla juurikaan mitään peittävää, sillä etanat etsiytyvät risujen, lojuvien lautojen, isolehtisten kasvien jne. alle. Tontille päässeet etanat munivat ja näitä munia voi torjua liekittämällä epäiltyjä kohtia varoen ja harkitusti niin sanotulla ”toholla” (= nestekaasupoltin).
Netissä on listattu erinäisiä niksejä etanantorjuntaan. Niitä ovat esimerkiksi koivutisle, kupariteippi kasvatuslaatikoiden reunoissa, suojattavien kasvien juurelle varistellut kahvinporot, kasvien kastelu valkosipulivedellä sekä olutansa. Etanoiden olutansa on maanpinnan tasolle upotettu astia, joka on täytetty oluella. Oluenhimoiset etanat suuntaavat astialle ja kuolevat nesteeseen.
Sorsille tekopesä
Joillakin järvillä varis, minkki ja supikoira tuhoavat lukuisia sorsalintujen pesiä. Tuhoa aiheuttavat myös vedenpinnan nousut ja laskut sähköä tuottavien voimayhtiöiden säännellessä (kylläkin lain mukaisesti) vesivarastojaan.
Tällaisissa olosuhteissa sorsat tarvitsevat uudenlaisen pesätyypin. Ratkaisuksi on kehitetty puuseipään varaan poikittaisasemaan lyöty ontto puuputki. Tällaisen poikittaisholkin läpimitan pitää olla 25 cm. Holkin pituus saa olla 40–50 m. Korkeutta vedenpinnan maksimista saa olla 50 cm. Jäät saattavat runnoa tällaisia pesäseipäitä, joten niin kunto on tarkistettava joka kevät viimeistään heti jäiden lähdettyä. Missä jäät sulavat paikoilleen, ei tätä pulmaa ole.
Lempäälän Ahtialanjärvellä linnustoa hoitava Lokkisaari ry on menestyksellisesti kokeillut tällaisia tekopesiä.
Tämä pesäholkki on rakennettu vanerista sisämitoiltaan suunnilleen 40 x 30 x 60 cm. Holkin toinen pää on lyoty umpeen vanerilla, joka puolestaan on kiinnitetty vahvaan, järven pohjaan juntattuun seipääseen. Holkki on naamioitu ympäriinsä järviruohoilla, jotka on puristettu holkin ympärille tiheäsilmäisellä kanaverkolla. Myös suuaukko on sopivasti naamioitu roikkuvilla järviruohoilla.
Sinisorsat ja muutkin sorsat omaksuvat ne hämmästyttävään helposti.
Kantarelleja kotipihalta
Kaiva syksyllä sienestysaikaan, mieluimmin hiekkaiseen maahan, kahden tabloid-aukeaman kokoinen, lapionterän syvyinen nelikulmio. Täytä kaivannon pohja 10 cm paksuudelta Aamulehdillä tai Helsingin Sanomilla. Peitä sanomalehdet käyttäen puolet ylöskaivetusta maasta.
Kun innokkaana sienestäjänä löydät kantarelleja, kylvä vanhoiksi menneet sienet (itiöemät) sekä kantarelleista jääneet perkuujätteet puoliksi täytetyn multavan hiekan päälle ja täytä lopuksi koko kaivanto. Seuraavinakin syksyinä voit varistella kantarellin perkuujätteitä ”latauksesi” pinnalle. Näin saat kotipihallesi pysyvän kantarellipaikan.
Jos pihallasi on koivuja, voi niiden juurelle ravistella karvalaukkujen, mustarouskujen ym perkuujätteitä.
Samalla tavalla sienten perkuujätteitä voi kylvää polkujen varsille.
Sorsille tekopesä
Joillakin järvillä varis, minkki ja supikoira tuhoavat lukuisia sorsalintujen pesiä. Tuhoa aiheuttavat myös vedenpinnan nousut ja laskut sähköä tuottavien voimayhtiöiden säännellessä (kylläkin lain mukaisesti) vesivarastojaan.
Tällaisissa olosuhteissa sorsat tarvitsevat uudenlaisen pesätyypin. Ratkaisuksi on kehitetty puuseipään varaan poikittaisasemaan lyöty ontto puuputki. Tällaisen poikittaisholkin läpimitan pitää olla 25 cm. Holkin pituus saa olla 40–50 m. Korkeutta vedenpinnan maksimista saa olla 50 cm. Jäät saattavat runnoa tällaisia pesäseipäitä, joten niin kunto on tarkistettava joka kevät viimeistään heti jäiden lähdettyä. Missä jäät sulavat paikoilleen, ei tätä pulmaa ole.
Lempäälän Ahtialanjärvellä linnustoa hoitava Lokkisaari ry on menestyksellisesti kokeillut tällaisia tekopesiä.
Tämä pesäholkki on rakennettu vanerista sisämitoiltaan suunnilleen 40 x 30 x 60 cm. Holkin toinen pää on lyoty umpeen vanerilla, joka puolestaan on kiinnitetty vahvaan, järven pohjaan juntattuun seipääseen. Holkki on naamioitu ympäriinsä järviruohoilla, jotka on puristettu holkin ympärille tiheäsilmäisellä kanaverkolla. Myös suuaukko on sopivasti naamioitu roikkuvilla järviruohoilla.
Sinisorsat ja muutkin sorsat omaksuvat ne hämmästyttävään helposti.
Tammen taimet alkuun
Sanotaan, että tammi kasvaa 300 vuotta, on tammena 300 vuotta ja kuolee 300 vuotta. Lisäksi tammi on haavan tapaan avainlaji muille lajeille, joita niitäkin on Suomen oloissa 300 lajia.
Jos haluat tammia pihaasi, kerää tammen maatiaiskannan tuottamia, maahan pudonneita terhoja. Laita niitä nitojalla suljettuun paperipussiin, jonka läpi ei valo pääse. Ja laita tällaiset pussit syksyllä pakastimeen.
Voit kokeilla talveuttamista myös jääkaapissa. Joka tapauksessa tammenterhot pitää kylmäkäsitellä. Pussien sisällä ei tarvita turvetta, vaikka tuskin se haitaksikaan on.
Istuta kylmäkäsitellyt terhot sopivaan paikkaan. Kun tammi itää, se pitää suojata pienisilmäisellä n.s. minkkiverkolla taimelle kasvunvaraa jättäen. Muutoin jyrsijät, jänikset ja kauriit käyvät napsimassa mehevät tammenversot suihinsa.
Tätäkin varmempaa, mutta hitaampaa on kerätä runsaasti tammenterhoja, iskeä rautakangella 10 cm syviä reikiä maahan, pudottaa niihin terhoja, iskeä reikä umpeen saappaan kantapäällä ja odottaa. 2–3 vuoden kuluttua, luontaisen kylmäkäsittelyn saatuaan taimet puskevat pintaa.